Hautapaikan ja sopivan hautakiven valinta on monille tärkeä osa surutyötä. Hautapaikan äärellä hiljennymme ja muistelemme läheistämme hetken ilman arjen kiireitä.
Muistomerkin valintaan liittyy paljon symboliikkaa, sillä muistomerkki voi kertoa tarinan poismenneen elämästä, tai heijastaa häntä muistavien ihmisten muistoja. Millainen henkilö poismennyt oli, mitä olemme kokeneet hänen kanssaan.
Uniikki, läheistemme tarinaa kertova muistomerkki on arvokas taideteos, olipa se hautakivi tai yhteishautamuistomerkki. Mutta kuinka moni ajattelee muistomerkkiä taideteoksena?
Persoonallista muistomerkkiä etsivälle on runsaasti vaihtoehtoja
Hautausmaiden yleisilmettä hallitsevat muotoilultaan yksinkertaiset, ajatonta tyylikkyyttä huokuvat tummat, harmaat tai punertavat hautakivet. Joukosta erottuvat muutamat vanhat, komeasti patinoituneet valurautaristit, merkkihenkilöiden ja joidenkin sukujen koristeelliset haudat sekä yhteishautamuistomerkit.
Valtaosa hautamuistomerkeistä on kuitenkin keskenään hyvin samankaltaisia. Tämä on yllättävää, sillä edesmenneiden elämäntarinat, tyylit ja valinnat ovat eronneet toisistaan valtavasti. Hautausmaat kätkevät alleen koko elämän kirjon. Minne tämä kirjo hukkuu hautakiveä ja hautapaikkaa valittaessa? Jos muistomerkit heijastaisivat haudattujen ainutkertaisia elämäntarinoita, hautausmaat olisivat estetiikaltaan huomattavasti monimuotoisempia.
Hautausmailla on selkeät ohjeet siitä, minkä kokoisen muistomerkin millekin hautapaikalle voi asentaa. Muistomerkin tulee lisäksi olla sopiva hautausmaan arvokkaaseen ja rauhalliseen tunnelmaan, mutta muuten tyyli on vapaa. Yleisimpien hautakivimallien sijaan voi siis valita klassisen kauniin taikka hyvinkin modernin taideteoksen läheiselleen, joka vahvistaa hänen persoonallisuuttaan, tai valita hautapaikan esimerkiksi kauniin yhteishautamuistomerkin vierellä olevasta uurnalehdosta
Motoristille tehtiin hieno muistomerkki hänen viimeisen moottoripyöränsä moottorista
Muistomerkin taiteellisuuden ja persoonallisuuden ei tarvitse tarkoittaa räikeää, kummallista tai edes kallista, vaan voi olla vähäeleistä ja herkkää. Hautakivien valmistajat auttavat mielellään suunnittelussa, asiakkaiden ideoiden ja toiveiden mukaan. “Asiakkaidemme ideoiden toteutukset ovat meille mieluisia haasteita. Muun muassa Mauno Koiviston muistomerkin valmistus oli erittäin antoisa projekti”, toteaa Loimaan Kiven Risto Hiltunen. Ja jotkin yritykset, kuten Absentus, ovat valinneet tehtäväkseen suunnitella valtavirrasta poikkeavia, rohkeasti erilaisia hautakiviä ja yhteishautamuistomerkkejä, joita asiakas voi muokata tarpeensa mukaan.
Taitavaa muotoilua arvostetaan Suomessa, ja designiin panostetaan paljon, esim. kodin sisustuksessa. Harvat hankinnat on kuitenkaan suunniteltu kestämään niin kauan, ja näkymään niin monelle kuin hautakivet. Hautakivi ja hautapaikka valitaan vain kerran, ja se saattaa toimia perheen ja suvun muistelupaikkana vuosikymmeniä.
Suomesta löytyy taidokasta muistomerkkien muotoiluosaamista
Kulttuurinen monimuotoisuus lisääntyy Suomessa, ja se näkyy vähitellen myös hautausmailla. Tuhkaus yleistyy, ja sen myötä uurnahautaus, muistolehdot, sirottelu, ja moni muu perinteestä poikkeava suuntaus. Samalla hautausmaista halutaan tehdä helpommin lähestyttäviä paikkoja, jonne ihmiset voivat paeta arjen kiireitä ja nauttia rauhallisesta tunnelmasta, ja ympärillä olevasta kauniisti hoidetusta puistosta ja sitä koristavasta taiteesta.
Hautausmaat rakennuttavat myös entistä rohkeampia ja modernimpia yhteishautamuistomerkkejä ja arvostavat hyvää muotoilua. “On ollut inspiroivaa huomata, että hautausmaita hoitavat ammattilaiset ovat hyvin kiinnostuneita estetiikasta ja paremmasta suunnittelusta”, Absentuksen Ilkka Kankare toteaa: “Honkanummen hautausmaan corten-terästä hyödyntävä metsäkortteli on hyvä esimerkki siitä, miten hienoihin lopputuloksiin rohkea kokonaisvisio ja uudenlainen muotoilu voi johtaa”.
Hautausmailla on merkittävä kulttuuriperinnöllinen rooli, ja siksi on hienoa että niiden vaalimiseen ja taitavaan uudistamiseen panostetaan. Hyvin suunniteltuja ja hoidettuja hautausmaita täydentävät upeasti persoonalliset, henkilökohtaisia tarinoita kertovat muistomerkit.
Absentuksen hautakivimallit Visby ja Copenhagen
Olipa viimeisen leposijan muistomerkkinä oma hautakivi, paikka muistolehdossa tai sirottelualueella, tärkeintä on läheisen muiston kunnioittaminen. Jokainen muistomerkki on taideteos.