Kynttilän kaksi elämää
Kynttilän sytyttäminen haudalle on kaunis ja perinteinen tapa muistaa meille tärkeitä ihmisiä. Kynttilöitä sytytetään haudoille eri puolilla maailmaa, pienin kulttuurisin variaatioin. Kirkko & Kaupunki -lehden tuore artikkeli toteaa mm. sen, että tämä tapa on Suomessa yleistynyt vasta sotien jälkeen, ja että suomalaisiin erityispiirteisiin kuuluu sekin, että kynttilöitä viedään haudoille jouluaattona.
Hämärissä illoissa välkehtivät lyhdyt luovat hautausmaille tunnelmaa, joka auttaa meitä pysähtymään, ja ehkä näkemään omat arkiset kiireet hetkeksi jossain toisessa valossa. Kynttilän vieminen haudalle tarjoaa kehyksen läheisen muistamiselle, ja sen elävä liekki saa pimeän hautausmaan näyttämään lämpimältä. Ajattomalla symboliikallaan kynttilä on kuin ihmisen elämä: hauras, kaunis, ja sammuu aikanaan.
Aamun koittaessa näkymä kuitenkin muuttuu. Ulkotulien metalliset astiat ovat puolillaan vettä, sammuneita hautakynttilöitä lojuu vinossa ja kumoon kellahtaneina hautamuistomerkkien edessä. Tuuli puhaltelee muovisia astioita ympäriinsä. Edellisen illan kauniista tunnelmanluojasta on tullut roskaa, joka rumentaa hautausmaata pitkään, yleensä siihen asti kun muistajat seuraavan kerran käyvät haudalla.
Kauniista hautakynttilöistä kasvaa jätevuori
Varsinkin halvemmat hautakynttilät palavat niin huonosti, että ne sammuvat ennenaikaisesti, ainakin jos ulkona vähänkään tuulee tai sataa, eli hyvin usein. Huonoimmat kynttilät eivät syty kunnolla ollenkaan, vaan sammuvat heti kun sydänlanka on palanut. Palamaton steariini on jätettä, joka tulisi kierrättää erillään hautakynttilän muovisesta kupista, ja sen metallisesta kannesta. Linnut ja oravat syövät steariinia ja liikuttelevat roskia ympäri hautausmaata. Ja vaikka hautausmailla yleensä on hyvin järjestetty mahdollisuus roskien kierrättämiseen, monilta kävijöiltä tämä mahdollisuus jää käyttämättä, ja sekä lasi-, metalli- että muovikuoriset kynttiläroskat päätyvät sekajätteeseen. Vielä ongelmallisempaa on paristokäyttöisten led-kynttilöiden kierrätys.
Suuret ulkotulet ovat näyttäviä, ja kestävät sääolosuhteita hyvin. Niissä tulipaloriski on suurempi, eikä ulkotulta saisi jättää valvomatta. Varsinkin huonosti sijoitettuna ulkotuli voi sytyttää havuja, kanervia ym. haudalle tuotuja kasveja, ja aina on riski että muut haudoilla kävijät potkaisevat lyhdyt vahingossa kumoon. Ja ulkotulista syntyy tietenkin paljon metallista jätettä. Esim. Hietaniemen hautausmaalla kertyy talven aikana siivottavaksi jopa 250 000 kynttilää, mikä on iso urakka (ks. HS:n artikkeli).
Hautausmaat ovat muistajia varten, eikä kynttilöiden tarjoamasta esteettisestä nautinnosta haluta luopua. Tuoreessa muistissa ovat esim. hautausmaiden upeat kynttilämeret itsenäisyyspäivinä. Mutta jos on nähnyt, kuinka paljon roskaa kynttilöistä vuoden mittaan syntyy, alkaa väkisin miettiä, mitä muita vaihtoehtoja olisi tarjolla.
Voiko kynttilä olla kaunis myös sammuttuaan?
Ratkaisuja toki löytyy. Hautaustoimistoista, sisustuskaupoista, hautamuistomerkkejä myyvistä liikkeistä ja kukkakaupoista voi ostaa lyhtyjä, jonka suojaan kynttilän voi laittaa. Lyhdyn suojassa kynttilä palaa loppuun asti, ja roska jää lyhdyn sisälle piiloon. Lyhtyjen laatuerot ovat suuria - hyvälaatuinen lyhty kestää kauan, mutta huonolaatuiset lyhdyt hajoavat pakkasella, ruostuvat nopeasti, saranat irtoilevat ja maalipinta hilseilee. Huonosta lyhdystä tuleekin nopeasti jätettä. Hyvälaatuinen lyhty taas saattaa hävitä haudalta - valitettavasti koriste-esineiden näpistelyä edelleen hautausmailla tapahtuu.
Hautakiviin on saatavilla laadukkaita integroituja lyhtyjä, jotka asettuvat tyylikkäästi osaksi muistomerkkiä. Hankintahintaa saatetaan pitää korkeana, mutta hyvä lyhty on erittäin kestävä investointi, eikä se esim. lähde varkaan mukaan. Lyhtyihin suositellaan yleensä nokeamattomia öljykynttilöitä. Öljykynttilät tulevat kuitenkin aina muovikuorissa, joten jätteen syntyä voisi vähentää käyttämällä tavallisia steariinikynttilöitä, joissa ei ole muovisia kuoria, tai pienellä liekillä palavaa öljylyhtyä.
Sähköisiäkin ratkaisuja löytyy. Niistä halvin ja hankalin on paristolla toimiva led-kynttilä, joka kyllä valaisee pidempään kuin perinteinen kynttilä, mutta josta tulee ongelmallista elektroniikkajätettä muutamissa viikossa, jopa muutamassa päivässä. Oikein kierrätettynä led-kynttilä ei ole huono vaihtoeto: Led-kynttilät elektroniikkajätteeseen ja paristot esim. kaupan keräyspisteeseen. Nämäkin valitettavasti usein päätyvät sekajätteeseen.
Integroituja sähköisiä valaistusratkaisuja (esim. aurinkokennoilla) on varmasti tuloillaan, varsinkin uusiin hautakiviin, mutta toistaiseksi tarjonta on lähes olematonta. Ja vaikka hyviä sähkövalaisimia olisikin tarjolla, kaikkia keinovalo ei varmasti haudalla miellytä.
Hyvän hautalyhdyn anatomia - yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista:
Absentus kehittää muistomerkkeihin ja lyhtyihin uusia, entistä parempia ja ekologisempia ratkaisuja. Olemme koonneet hyvän hautalyhdyn suunnitteluun muistilistaa:
- Lyhty suojaa kynttilää tuulelta ja sateelta, jolloin kynttilä palaa loppuun asti, eikä siitä jää jätettä. Suojan takia ei tarvitse ostaa hautakynttilää, jossa tulee aina mukana muovi- ja metalliroskaa.
- Lyhty on ajaton ja laadukas, ja kestää vaihtelevia sääolosuhteita.
- Lyhdyssä voi polttaa öljykynttilän lisäksi myös kirkkaammin palavaa steariinikynttilää sekä öljylyhtyä.
- Lyhty on sijoitettu niin, että se valaisee muistomerkkiä, ja esim. siihen kaiverrettua nimeä.
- Kun kynttilä sammuu, sen jäännökset jäävät lyhdyn sisälle piiloon, eivätkä rumenna maisemaa.
- Lyhty estää sen, että roskat kulkeutuvat tuulen, lintujen tms. ansiosta ympäri hautausmaata.
- Lyhty on joko kiinteä, jolloin sitä ei voi varastaa, tai niin edullinen, ettei se houkuttele varkaita.
- Jos lyhty tai jokin sen osa hajoaa, sen korjaaminen / uusiminen on edullista.
- Lyhty on helppo puhdistaa ja pitää siistinä.
Sellaisia lyhtyjä, joista löytyvät kaikki nämä ominaisuudet, ei juuri ole ollut tarjolla. Absentuksen Copenhagen-malli menestyi hautamuistomerkkien suunnittelukilpailussa osin siksi, että sen lyhtyratkaisusta nämä ominaisuudet löytyvät. Lisäksi lyhty on personoitavissa valinnaisilla koristekuvioilla, ja lyhtyaukko on niin suuri, että sinne voi laittaa useitakin kynttilöitä, jos valoa haluaa enemmän. Suunnittelutyömme jatkuu, jotta hautausmailla voi jatkossa nauttia kynttilöiden valosta entistä paremmalla omatunnolla.