Hautapaikan ja sopivan hautakiven valinta on monille tärkeä osa surutyötä. Hautapaikan äärellä hiljennymme ja muistelemme läheistämme hetken ilman arjen kiireitä. 

Muistomerkin valintaan liittyy paljon symboliikkaa, sillä muistomerkki voi kertoa tarinan poismenneen elämästä, tai heijastaa häntä muistavien ihmisten muistoja. Millainen henkilö poismennyt oli, mitä olemme kokeneet hänen kanssaan. 

Uniikki, läheistemme tarinaa kertova muistomerkki on arvokas taideteos, olipa se hautakivi tai yhteishautamuistomerkki. Mutta kuinka moni ajattelee muistomerkkiä taideteoksena?

Tiesitkö, että kun viet kukkia haudalle, jatkat perinnettä, joka ulottuu ainakin antiikin kreikkaan asti, ja mahdollisesti paljon pidemmällekin? Entä tiesitkö, että kukkia on aikoinaan viety haudalle, jotta edesmenneet voivat lähettää viestin tuonpuoleisesta?

Näin ajattelivat ainakin antiikin kreikkalaiset. He järjestivät kuolleiden kunniaksi “Zoai” nimisen rituaalin, johon kuului muun muassa ruoan vieminen ja kukkien istuttaminen haudalle. Mikäli kukat alkoivat kukoistamaan haudalla, uskottiin tämän tarkoittavan, että edesmennyt on löytänyt onnellisuuden tuonpuoleisessa maailmassa.

Henkien lepyttäminen kukkasin

Myös antiikin roomalaiset veivät kukkia haudoille kunnioittaakseen esivanhempiaan. Roomalaisten kalenteriin kuului helmikuinen yhdeksän päivän pituinen festivaali “Parentalia” (isiemme päivä), jonka aikana perheenjäsenet ja ystävät veivät kukkia haudoille - erityisesti ruusuja ja orvokkeja. Roomalaiset uskoivat vainajan hengen jäävän elämään hautansa ympärille ja kukkien toivottiin lepyttävän henkiä. Varmuuden vuoksi haudalle tuotiin kukkien lisäksi paljon muutakin: viiniä, hunajaa, öljyä, hedelmiä ja muita herkkuja. 

Hautakukkien historia voi ulottua vieläkin pidemmälle, jopa kivikauteen. Tutkijat ovat löytäneet Espanjasta yli 16 000 vuotta vanhan hautapaikan, jolta on löytynyt fossiilisia jänteitä siitepölystä. Tutkijoiden arvio on, että haudalle on tuotu kukkia osana kuolleelle järjestettyä rituaalia.

Kynttilän kaksi elämää

Kynttilän sytyttäminen haudalle on kaunis ja perinteinen tapa muistaa meille tärkeitä ihmisiä. Kynttilöitä sytytetään haudoille eri puolilla maailmaa, pienin kulttuurisin variaatioin. Kirkko & Kaupunki -lehden tuore artikkeli toteaa mm. sen, että tämä tapa on Suomessa yleistynyt vasta sotien jälkeen, ja että suomalaisiin erityispiirteisiin kuuluu sekin, että kynttilöitä viedään haudoille jouluaattona.

Hämärissä illoissa välkehtivät lyhdyt luovat hautausmaille tunnelmaa, joka auttaa meitä pysähtymään, ja ehkä näkemään omat arkiset kiireet hetkeksi jossain toisessa valossa. Kynttilän vieminen haudalle tarjoaa kehyksen läheisen muistamiselle, ja sen elävä liekki saa pimeän hautausmaan näyttämään lämpimältä. Ajattomalla symboliikallaan kynttilä on kuin ihmisen elämä: hauras, kaunis, ja sammuu aikanaan.  

Aamun koittaessa näkymä kuitenkin muuttuu. Ulkotulien metalliset astiat ovat puolillaan vettä, sammuneita hautakynttilöitä lojuu vinossa ja kumoon kellahtaneina hautamuistomerkkien edessä. Tuuli puhaltelee muovisia astioita ympäriinsä. Edellisen illan kauniista tunnelmanluojasta on tullut roskaa, joka rumentaa hautausmaata pitkään, yleensä siihen asti kun muistajat seuraavan kerran käyvät haudalla.